Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

3. kesäkuuta 2011

Kyhin aloitukset #5, #6 ja #7.

Ja viikonlopun aikaan en aloita uusia töitä! Kaksi aloitusta oli mielessä, jotka tänään sitten puikoille saatoin. Kolmas tuli vähän yllättäen, kun kokeilin uutta juttua ja tajusin, että Bactushan se siitä syntyy. No, ainakin nyt syntyy, kun pistin tuloilleen. 

Nyt minulla ei ole edes mielessä, mitä aloittaa. Se ei tosiaankaan haittaa. Näillä aloituksilla päästään hyvin ensi viikkoon ja minulle jää aikaa miettiä, mitä sitten laitellaan tulemaan. Juu, ja toiveissa on, että näitä myös saisi tehtyä eteenpäin. Valmiista ei varmaan kannata unelmoida, mutta sukkaa vaikkapa varteen asti, tai huivia 15senttiä. Huominen kyllä menee varmasti aika nollaneulonnalla, kun on niitä juhlia.

Eli, Kyhäilyaloitukset.

#5 on sukat papukaijalangasta. Lasten kokoa. Päälle tulee 2oikein2nurin joustinta. Tarkoitus tehdä juuri niin pitkät, kuin tuota lankaa riittää. Tuosta kerästä pitäisi siis saada kaksi sukkaa..
#6 on Bactus, jota on aloitettu hurjat 3senttiä. Siihen tulee pitsikuviot mukaan. Yksinkertaiset sellaiset. Tarkoitus on käyttää kaksi kerää lankaa, toisella lisätään ja toisella sitten kavennetaan huivia.
#7 on vauvantossut. Violetti-pinkit väriltään. Ihastuin kovin siihen malliin, millä kokeilin tehdä ja nyt teen samalla mallilla uudelleen. Vieläkään ei ketään, keneltä vauvauutisia olisi tulossa, mutta varasin kirppispöydän kuun loppupuolelle ja nämä saavat mennä sinne. Jos valmistuvat ajoissa.

Näillä mennään tämä viikko loppuun ja ensi viikko alkuun!

6 kommenttia:

Milukka kirjoitti...

Sie oot ahkera!
Baktus on miunkin listalla ja sen meinaan tähän haasteeseen tehdä, delightista tietenkin;))

kisa kirjoitti...

Jestas,sä olet ahkera!Mä menen hitaasti,mutta varmasti päivä/työ tahtia :)

Eija kirjoitti...

Mullekin on tulossa baktus sitten joskus.Lanka vaan on vielä mietinnässä.Haluaisin jotain jo lankalaatikostani löytyvää.Mutta saas nähdä kuinka käy.

Pinni kirjoitti...

Kiitti. :) Tosin tänään en ole tehnyt mitään ja huomenna en ainakaan aloita mitään uutta. Pitää varmistella tulevaa, kun aina ei vaan kerkeä.

Annika kirjoitti...

AI sinäkin olet hullutuksessa mukana -kiva.
Mulla ei riitä aika siihen, mutta puutarhassa ole ollut ...

Pinni kirjoitti...

Annika, ei minullakaan oikeasti taitaisi olla aikaa tähän.. mutta kivaa on, ja haasteellista!

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)